Honsun pelaajaluettelo ja Ensio Helimäen mietteet naisten sarjaan
Kirjoittanut Jussi Eskelinen   
01.09.2010 20:34
Aloitimme harjoittelun tulevaa kautta varten jo huhtikuun alkupuolella eli aikaisemmin kuin on ollut tapana. Pelaajat ovat varmasti paremmassa kunnossa kuin yleensä tähän aikaan. Tavoitteenamme on pelata nopeaa ja liikkuvaa peliä koko kentän alueella. Jenkkikin on valittu sitä silmälläpitäen. Perheessä sattuneen kuolemantapauksen takia hän ei
kuitenkaan ehdi vielä turnaukseen. Kun Pia Salminen joutuu polven tähystykseen olemme turnauksessa melko pienellä joukkueella, mutta vauhtia pitäisi piisata.

Viime kaudella HoNsU pelasi kahdella jenkillä, mutta tällä kaudella on tarkoitus pärjätä yhden kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että omien nuorten on otettava isoja harppauksia. Tämän voin jo melkein luvatakin. Katleena Kärkkäinen tuli takaisin vaihto-oppilasvuoden jälkeen ja hänelle tulee paljon vastuuta takamiespelistä. Emma Nikula on myöskin Katleenan tavoin vielä A-tyttöikäinen ja hän oli jo viime kaudella usein viisikossa. Anni Kärkkäinen ja Maija Jäntti saattavat yllättää monet kauden mittaan, kunhan kuntoutuvat vaivoistaan. Molemmat ovat -94 syntyneitä, mutta
eivät siis pelaa vielä tässä turnauksessa.

Luulajan joukkue on minulle täysi arvoitus. Viime kauden mestari lukuisine maajoukkuepelaajineen on ehdoton ennakkosuosikki ja Kenya Robinsonin Huima on aina vaarallinen. Turnauksen avausottelun (Huima) voittaminen on ensimmäinen tavoitteemme.

Nro

Nimi (merkintä ”C” kapteenin kohdalle)Pituus(cm)Synt. aika(pp.kk.vvvv)Peli-paikka**Kasvattaja-seura
      
6Titta Lepistö18428.09.19904Huima
12Laura Lahtinen17407.05.19862-3HoNsU
15Katja Summala17217.01.19891-2Catz
20Emma Nikula18014.02.19923-4MU
21Laura Pekkarinen18022.11.19882-3HoNsU
23Dionne Pounds "C"17405.11.19842KTP
5Katleena Kärkkäinen17424.11.19921-2MU
10Kaisa Lind17906.12.19873-4Säyri
ei tiedJonna Koski1821993          
ei tiedEssi Latvala1671994          
ei tiedRiina Salminen1721994