Otteluraportit
Team Nano - JyNMKY All-Stars
Kirjoittanut Janne Sajaniemi   
23.11.2006 11:22

NanoTeam

Lauantaina käytiin klassikko-ottelu Rantakeitaan urheilupyhätössä, Mikkelissä. Kotijoukkue, polttariväestä koottu Team Nano oli saanut vastaansa JyNMKY kootun all-star joukkueen vieraaksi, joka pääsi kokemaan ”kansainvälistä” urheilutapahtumaa. Peli oli nopeatempoista ja hyvätasoista alusta loppuun. Lopulta Team Nano pelasi voiton itselleen luvuin 95 – 67. – Meillä yhteispeli toimi, vaikka kokoonpanolla harjoituksia ei ollut alla, vastasi päivän juhlakalu Jarni Sajaniemi. – Meillä peli oli sekaisin. Vastustaja pelasi järkevästi ja materiaali oli laaja. Yksinkertaisesti liike oli parempaa, tiivisti pelaajavalmentaja Kimmo Kaasinen. –

Ottelu alkoi Team Nanon kannalta käsikirjoituksen mukaan. Valmennus antoi ohjeen pelata heti Team Nanon tähtipelaajalle, Jarni Sajaniemelle heittopaikan, jonka hän käytti armotta hyväkseen. – Ensimmäinen heitto lähti yllättävän rennosti, ei lähtenyt tiiliskiveä, totesi Sajaniemi, koska erivärinen paita vangitsi jo katsojien katseet ja toivat lisäpainetta. Pelin alku eteni Team Nanon hallussa ja erän lopussa eroa oli 11 pistettä. – Lähdettiin liian löysästi liikkeelle ja vastustajan aggressiivisuus heti alusta oli yllätys, Sakari Tuokko kertoi.

Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä, kymmenen pisteen ero pysyi aika lailla samana, vaikka erän alku meni Team Nanolle. JyNMKY pysyi pelissä mukana kovilla yksilösuorituksilla ja lopulta JyNMKY voitti erän pisteellä ja tauolle siirryttiin Team Nanon johtaessa 42 – 32.

Toisen puoliajan aluksi Team Nano sai piristysruiskeen, kun joukkueen ”Bad Boy” Pasi Parkkinen ehti toiselle puoliajalle menetettyään ensimmäisen puoliajan henkilökohtaisten kiireiden vuoksi. Parkkinen erottui heti kentällä. Massiivinen 193 cm ja 112 kiloinen järkäle murjoi korin alta muutaman vahvan korin, vaikka ajoittain neljä pelaajaa ympärillä yritti estää. – Ei voinut mitään, sanoi Tuokko, johon yhtyi myös Parkkisen päällystakkina ollut Jussi Eskelinen.

Parkkisen suorituksien kautta Team Nano pelasi vahvasti koko erän ja pelin MVP, Jarni Sajaniemi otti vasaran käteen. – Jarni otti pelin haltuun ja ratkaisi pelin sulavilla ajoillaan ja läsnäolollaan, totesi Tuokko. Team Nanon valmentaja, Pekka Hämäläisen neuvot pelin rauhoittamisesta ja järkevästä pelaamisesta johtivat rentoon pelaamiseen ja erän lopussa eroa oli 20 pistettä.

Nanoteam vs JyNMKY pelitilanne1    Nanoteam vs JyNMKY pelitilanne2
Team Nano sai lisävirtaa yleisöstä             Valmentaja Hämäläisen neuvot rauhoittivat peliä.


Neljäs jakso oli enää pelailua, vaikka Jyväskylä taisteli ja näyttikin merkkejä nousemisesta tehden nopeasti viisi pistettä erän alkuun. Team Nanon ottaman aikalisän jälkeen ero alkoi taas kasvaa ja lopussa eroa tuli 30 pistettä. – Pisteitä tehtiin tasaisesti ja nopeat hyökkäykset purivat, päästiin lähtemään nopeasti vastahyökkäyksiin. Se oli yksi ottelun avaimista, kertoi Sajaniemi. 

Vastustajista erottui moni pelaaja henkilökohtaisilla suorituksillaan, etenkin tehokas Jussi Eskelinen 22 pisteellään ja tyylikäs Sakari Tuokko loistavalla peliälyllään kentän jokaisessa osassa. Ottelun lopullinen ratkaisija, Jarni ”Nano” Sajaniemi, valittiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi ja palkittiin kolmen litran tequila-pullolla. Hän teki 17 pistettä ja vastustajan joutuessa keskittymään häneen muille jäi enemmän tilaa. Valinnan suoritti pelin arvoraati, rumpali Juho Tikka. 

Mr. Bling Bling

Tilastot